otsikko

Biografia

VH-36667 J.T. Ilona
suomenpienhevos-tamma, syntynyt 30.8.2006, -vuotias
kimo, sk. 146cm, estepainotus, re. 100cm
omistaja Katiska, RÖK, kasvattaja Blue Jay Trotters

Promokuvat


©tangerine

Hoitaessa Ilona on hieman omapäinen, eikä millään tahtoisi olla kiltisti paikoillaan. Parasta on, että tamma sidotaan kiinni johonkin, ettei omat varpaat ole vaarassa tallautua. Harjaus sujuu nätisti, vaikka pää onkin välillä tammalla arka paikka. Jalat se nostaa nätisti, vaikka usein alussa Ilona on juurtunut maahan kiinni. Varusteiden laitto on ongelmallisin asia tällä tammalla. Suojien laitossa tamman jalat nousevat vähän väliä, eikä se malta tässäkään tapauksessa pysyä paikoillaan. Suitsien laitossa Ilonan suu pysyy tiukasti kiinni, mutta sormen laitto suuhun riittää avaamaan tamman suun. Satulan kanssa on yllättävän helppoa, vaikka tamma hieman pullistelee, kuitenkin pullistelu on vähäistä.

Pesusta tamma nauttii elämänsä kyllyydestä, eikä maailmassa olekaan mitään ihanampaa asiaa kuin vesi. Pieni nirso Ilona vain on, se ei siedä kylmää vettä, vaan veden pitää olla sopivan lämpimää ettei tamma rupea pomppimaan suuntaan ja toiseen. Taluttaessa tamma sen sijaan on todella nätisti. Kesäisin se ei edes yritä nappasta ruohotupsuja, vaan kävelee taluttajan vierellä. Ilona kuitenkin huomaa jos on nuori ja kokematon ihminen, silloin tamma saattaa kuitenkin tehdä jotain mukavaa kepposteltavaa.

Muiden hevosten seurassa Ilona on selvästi johtaja, eikä sitä helposti nujerreta. Ilona on tyypillinen tamma, jonka tahto on todella vahva ja luja. Jos tamma kyllästyy tarhassa tai laitumella, se yleensä rupeaa ajamaan toisia hevosia, mutta varsoilleen se on hyvin kultainen. Vaikka varsat olisivat jo iäkkäitäkin, niin silti Ilona tunnistaa ne ja antaa niille periatteessa vallan. Maastoillessa kuitenkin tammalle kelpaa kaveri mukaan, se vain on tarhassa pomotteleva.

Kilpailuissa ja muutenkin ratsastaesssa Ilona on energinen ja utelias. Tamma haluaisi ehtiä joka paikkaan yhtä aikaa, eikä malttaisi millään että pääsisi radalle jo hyppimään esteitä. Kannattaa aina pitää hieman pidempää narua mukana, koska tammalla on tapana hieman innostua liikaa kilpailupaikoilla. Näyttelyissä Ilona on edukseen hienosti ja se jaksaa seisoa kehässä paikoillaan loppuunkin asti. Se esittelee raviaan lennokkain askelin, tietysti jos esittäjä osaa asiansa niin tammankin parhaat puolet tulevat esille.
© Vibaja

Perhe taustat

i. Taikakuun Vipeltäjä
sh-o 157cm
ii. Hämypuron Väsymätön Vaeltaja
sh-o 157cm
iii. Kaamosmaan Lohdullinen*
YLA-II ERJ-III KRJ-III
iie. Kottaraisen Aamurusko
ie. Taikakuun Hieroglyfi
sh-t 149cm
iei. Sinuhe Egyptiläinen
iee. Taikakuun Hiekkamyrsky
e. AS Ovela
sh-t 147cm
ei. STR Liekin Poika
sh-o 156cm
eii. SVT Leimun-Liekki
eie. R.I. Vesimelooni
ee. Pilven Lumiprinsessa*
sh-t
eei. Takapihan Suikku
eee. WN Mustaruuti
*= sivut kadonneet

Lista sijoitukset

ERJ esteratsastus
14.11.07 kutsu 60cm 7/50
30.11.07 kutsu 80cm 5/40
01.12.07 kutsu 70-80cm 3/61
03.12.07 kutsu 80-90cm 8/74
08.12.07 kutsu 110cm 6/62
09.12.07 kutsu 100cm 4/69
15.12.08 kutsu 80-90cm 1/40
16.12.07 kutsu 80cm 1/40
16.12.08 kutsu 80cm 3/46
21.02.08 kutsu 100cm 4/30
30.03.08 kutsu 100cm 1/40
31.03.08 kutsu 50-70cm 2/123
31.03.08 kutsu 70cm 39
02.04.08 kutsu 100cm 28
04.04.08 kutsu 70cm 212
07.04.08 kutsu 100cm 133
14.04.08 kutsu 100cm 636
22.04.08 kutsu 80cm 460
03.05.08 kutsu 80cm 6/61
03.05.08 kutsu 100cm 6/80
03.05.08 kutsu 80cm 1/61
08.04.08 kutsu 100cm 1/27
01.05.08 kutsu 90cm 4/63
05.05.08 kutsu 100cm 4/142
08.05.08 kutsu 90cm 340
20.05.08 kutsu 90cm 7/53
21.05.08 kutsu 90cm 2/26
05.06.08 kutsu 90cm 1/50
09.06.08 kutsu 60cm 3/40
18.06.08 kutsu 80-90cm 3/40
09.07.08 kutsu 90cm 3/41
09.07.08 kutsu 90cm 6/39
22.07.08 kutsu 90-100cm 4/74
PKK näyttelyt
07.04.08 kutsu suomenhevoset (jaffa) TY
21.04.08 kutsu Ponitammat (Problem) TY
25.04.08 kutsu Ponitammat (puug) - ei tuloksia
12.05.08 kutsu Ponitammat (tuomari?) - ei tuloksia
13.05.08 kutsu Ponitammat (Shaikujin) TY
20.05.08 kutsu Ponitamma (Mari) - ei tuloksia

Treenit

Arvostelut

13.05.08 Shaikujin, PKK-näyttelyissä
Sirohko pienehkö pää, joka kuiva, hieman lyhytkin. Pienet korvat. Kaula melko ok, muhkurainen ylälinja. Todella pysty ahdas lapa, todella suuri etujalan liittymässä oleva lihas. Pitkä, suora ja heikohko selkä. Todella ahdas, jyrkkä lapa. kapeat, pienilihaksiset reidet, jotka lyhyet. Etujalan sääret lyhyet, takajalan sääret pitkät. Hyvin suuret pallomaiset kaviot ja lyhyet vuohiset. Kunnon rokkitukka.

Kakarat

23.03.08 o. Tukkajumala RÖK (isä)
20.04.07 t. Rökin Ilonaihe (isä) 15.05.07 t. Rökin Jemina (isä) 30.06.07 o. Rökin Wekkuli (isä)

Mammona



Ulkoasun © Piia Lerkki 2007., Muokkauksen © Katiska. Kuvan © Rosanna » Sivun alkuun

1