Orivalinta:

 » Holstein ori
 » re 150cm
 » Paljon sijoituksia
 » Tutustu



Kiitos äänestäneille!

  Tervetuloa !

Syksyn YO-kirjoituksieni vuoksi Bellicose taukoilee syyskuun ajan, jolloin tallia ei juurikaan päivitetä. Hevosilla ei kisata, eikä kasvatteja synny. Lokakuussa palaillaan taas toimintaan uudella innolla.

Olet oikein tervetullut tutustumaan vuonna 2006 helmikuussa toimintansa aloittaneeseen täysin virtuaaliseen siittolaan Bellicoseen. Siittolan toiminta painottuu periaatteessa vain kasvatustoimintaan, mutta toisinaan piristykseksi Bellicosessa järjestetään myös erilaisia tapahtumia kuten ratsastuskisoja. Vaikka Bellicosessa itsessään ei kisoja kovin usein järjestetä, omat hevoseni kisaavat siltikin aktiivisesti omissa lajeissaan. Pääasiassa hevoseni ovat este - koulu tai yleisratsuja.

Vuoden 2006-2007 aikana Bellicosessa kasvatettiin pääasiassa vain puoliverisiä ratsuhevosia ja suomen(pien)hevosia. Vuoden sisällä kuitenkin syntyi myös pari shetlannin - ja hackneyponin varsaa, jotka kummasti piristivät tallimme arkea. Vuonna 2007 keväällä tehtyjen muutoksien jälkeen Bellicosen hevoskatrasta uljaasti koristavat vain puoliveriset hevoset.

Bellicosessa syntyy melkein kuukausittain muutamia kasvatteja, sillä tallista löytyy kisaikäisten lisäksi myös pelkästään siitoskäytössä olevia hevosia. Siittolasta on mahdollisuus saada toisinaan myös tilausvarsoja, joten otahan reippaasti minuun yhteyttä, jos tilausvarsan siittolasta haluat! Bellicosen kasvatit maailmalla tunnistat loppuliittestä COS, mutta myös entisen kasvattirodun suomenhevosen alkuliittestä Bellin.

Vasemmalla olevista linkeistä löydät lisää tietoa siittolasta, sen hevosista, kasvatuksesta ja kasvattilistoista, sekä siittolassa järjestettävistä kilpailuista.

Toivottavasti viihdyt Bellicosen upeissa tiloissa!

Yhteistyössä Bellicosen kanssa toimii Itä-Laakso ja Virtuaalitalli Yave

Terveisin,
Del, (VRL-2233)

Edellinen päivitys: Keskiviikkona 29.08.2007 klo. 10.10 & tallipäiväkirja
Ajankohtaista: Talli jäi tauolle.